Voin lämpimästi suositella yhteistyötä Growlyn kanssa. He tekevät työnsä kuin kyseessä olisi heidän oma liiketoimintansa – suurella sydämellä ja rautaisella ammattitaidolla.
Vad våra kunder säger.
Äkta omdömen från vår företagsprofil på Google och från Facebook. Vi filtrerar eller redigerar dem inte.
Erittäin asiantuntevaa ja ystävällistä palvelua. Projekti sujui aikataulussa ja lopputulos oli juuri sellainen kuin haluttiin.
Useampi vuosi tehty yhteistyötä, yhteydenpito sujuu ja kaikki bugit korjattu todella nopeasti. Ylipäänsä sivuista saatiin sellaiset kun toivottiin ja järkevään hintaan. Suosittelen!
Verkkosivujen uudistuksessa julkaisun lähestyessä ei tuijoitettu työtunteja tai kelloa, vaan kaikki hoidettiin kohta kohdalta valmiiksi yhteistyössä. Osaava henkilöstö Shopify-verkkokaupan toteutuksessa ja siihen liittyvissä sovelluksissa. Rasmukselle kiitos erinomaisesta asenteesta ja rauhallisesta tyylistä. Suositus!
Suosittelemme lämpimästi Growly Oy:tä Olemme täysin uusia verkkokauppayrittäjiä ja avasimme alkuvuodesta ensimmäisen verkkokauppamme, jonka rakensimme aluksi itse. Hyvin nopeasti huomasimme kuitenkin, että sivusto ei toiminut optimaalisesti suomalaisia asiakkaita ajatellen – teknisiä ja toiminnallisia puutteita oli, ja esimerkiksi hakukonenäkyvyys ei ollut riittävällä tasolla. Päätimme tehdä koko verkkokaupan uudelleen ja valitsimme siihen kumppaniksi Growly Oy:n. Tämä osoittautui nappivalinnaksi. Growlyn tiimi sai uudet sivut nopeasti valmiiksi, ja ne suunniteltiin juuri meidän tarpeisiimme sopiviksi. Hakukoneoptimointiin liittyvät yksityiskohdat oli huomioitu huolella, ja monet muut tärkeät tekniset asiat oli rakennettu tukemaan verkkokauppamyynnin kasvua. Visuaalinen ilme ja käytettävyys kehittyivät myös selvästi aiemmasta. Erityismaininta siitä, että asiakas- ja tekninen tuki ei loppunut sivujen julkaisun myötä, vaan jatkuu edelleen aktiivisena. Olemme saaneet nopeasti vastauksia ja apua kaikkiin kysymyksiimme. Ei voi olla muuta kuin tyytyväinen yhteistyöhön Growlyn kanssa – voimme vilpittömästi suositella heitä muillekin verkkokauppayrittäjille. – SporttipollariShop, Toni Degerlund ja Katri Rosti
Kaikki sujui hyvin suunnitelman ja aikataulun mukaisesti verkkokaupan rakentamisessa. Asiantuntevaa ohjausta ja opastusta verkkokaupan käyttöönotossa. Lopputuloksena hyvä, selkeä ja suomen suurin antiikkiverkkokauppa. Isot suositukset olit sitten aloitteleva yrittäjä tai kokenut konkari!
Olemme erittäin tyytyväisiä Growlyn palveluihin. He vastasivat täysin tarpeisiimme migraation ja uuden verkkokaupan rakentamisessa. Heidän kanssaan on ollut helppo kommunikoida ja tapaamiset ovat olleet mukavia ja vaikka niissä on tullut itselle paljon uutta asiaa, on kaikki aina selitetty niin että myös maallikko ymmärtää mistä on kyse. Prosessi sujui ongelmitta alusta loppuun, ja kaikki kysymyksemme saivat vastaukset nopeasti sekä ystävällisesti. Erityiskiitos Rasmukselle, jonka asiantuntemus ja ammattitaito tekivät vaikutuksen. Suosittelemme Growlyä lämpimästi kaikille, jotka haluavat laadukkaan ja sujuvan verkkokaupan kehityksen kumppanin.
Hienosti tapahtui verkkokaupan uudistus
Growly rakensi meille monipuolisen verkkokaupan. Meillä oli tiukka aikataulu liiketoiminnan käynnistämisessä, ja yhdessä Growlyn kanssa pystyimme toteuttamaan projektin halutussa aikataulussa. Growlyn porukalta löytyy yrittäjämäistä asennetta ja innovatiivisia näkökulmia, ja heidän kanssaan on ollut tosi kiva tehdä hommia yhdessä. Apua on saatu nopeasti myös kaupan julkaisun jälkeen eli projektin jälkihoito on myös ollut onnistunutta. Jatkossa ei tarvitse etsiä seuraavien sivustojen kehittäjiä muualta. Suosittelen lämpimästi <3
Verkkokaupan toteutus sujui kokonaisuutena oikein hyvin. Projektin eri vaiheet etenivät suunnitellusti, ja toteuttajatiimi pysyi tiiviisti mukana koko prosessin ajan. Saimme verkkokauppaan kaikki haluamamme ominaisuudet, ja erityisesti käyttökokemus on asiakkailtamme saamamme palautteen perusteella ollut todella sujuva ja positiivinen. Aikataulu piti myös hyvin.Yhteistyö oli helppoa ja joustavaa. Kaiken kaikkiaan olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Verkkokauppa on toiminut odotetusti ja palvelee asiakkaitamme hyvin.
Growlyn kanssa yhteistyö sujui mutkattomasti, ja tiimi oli aina saatavilla tarvittaessa. Olemme erittäin tyytyväisiä verkkokauppamme ulkoasuun lillipop.fi sekä POS- asennukseen fyysiseen liikkeeseemme Isoon Omenaan. 😊
Erittäin ammattimainen yritys, joka kuuntelee asiakasta saavuttaakseen toivotut tulokset. Suosittelen!
Pelkkää hyvää sanottavaa Growlysta! Verkkokauppaprojekti sujui juuri kuten piti ja lopputulos oli todella hyvä! Ammattitaito ja palvelu 5/5.
Nopea reagointi viesteihin ja näppärästi kävi verkkokaupan ostopolun parantaminen sekä kaupan kansainvälistäminen.
Kahden verkkosivu projektin Growlyn kanssa läpikäyneenä voin omaan kokemukseen nojaten antaa vahvan suosituksen. Growlyn tiimistä löytyi osaaminen niin back endiin kuin front endiin optimointia unohtamatta. Helppo valinta kun mietin seuraavan projektin toteuttajaa.
Projekti verkkokaupan pystyttämiseksi meidän tarpeidemme mukaisesti sujui Growlyn kanssa sujuvasti ja lopputulokseen ei voi muuta kuin olla tyytyväinen! Lämmin suositus kumppaniksi. :)
Asiantuntevaa toimintaa, erittäin hyvä palvelu.
Saatiin sellaiset sivut kuin toivottiin ilman mitään ylimääräistä säätöä. Asiakaspalvelu toiminut 6/5 myös sivun valmistumisen jälkeen. Tsekkaa mitä saatiin: jklkarting.fi
Verkkokaupan siirto WordPressilta onnistui nopealla aikataululla ja uusi ilme toteutettiin hyvällä maulla. Projektin parissa työskenteli osaava tiimi ja kaikkiin toiveisiin vastattiin nopeasti. Ammattimaista ja luotettavaa toimintaa kaiken kaikkiaan tältä yritykseltä, sillä olemme uuteen verkkokauppaan enemmän kuin tyytyväisiä!
Glowly, did a nice and wonderful webpage for my dental clinic, and they followed my vision and implemented it to my satisfaction, highly recommend them, thank you Santeri and Rasmus!
Verkkokaupan uudistus sujui nopeasti ja mutkattomasti, suosittelemme kaikille jotka haluavat lopputuloksesta tyylikkään ja ammattitaidolla tehdyn!
Nopea ja ammattilainen toiminta. Suosittelen Growlya kaikille jotka ovat kiinostuneita tekemään nettisivut ammattitaitoisesti!
Verkkokaupan teemauudistus sujui mutkattomasti ja olemme tyytyväisiä lopputulokseen!
Growlyn henkilökunta on ammattitaitoista porukkaa. Hommat hoituu viimeisen päälle ja sanaan voi luottaa. 5/5 palvelu
Yhteistyö sujui loistavasti!
Yhteistyö sujui loistavasti! ☺️
Todella nopea ja ystävällinen palvelu! Nettisivujen freesaus toteutettiin hyvällä ammattitaidolla ja lopputulosta viilailtiin kunnes se varmasti miellytti Suosittelen!
Uudet kotisivuni + verkkokauppa rakennettiin ammattimaisesti ja nopeasti, kirkkaasti alkup. aikataulun puitteissa. Tiivis yhteydenpito ja nopeat vastaukset kysymyksiini edesauttoivat projektia hienosti. Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen! Suosittelen muillekin Growlyä. :)
Digitoimisto Growly uudisti meidän verkkokaupan. Lopputuloksesta tuli huippu ja työ valmistui jopa etuajassa. Saimme erittäin asiantuntevaa palvelua. Voin lämpimästi suositella heitä.
Verkkokaupan luominen ja kaikki siihen liittyvä yhteistyö sujui todella hienosti, yhteydenpito on sujuvaa ja viesteihin vastataan nopeasti. Lämmin suositus!
Meillä sivuille toivottiin uutta ilmettä, selkeämpää ulkoasua ja ajanvaraus vielä helpommin löydettäväksi. Myös verkkokauppa meni uusiksi ja sivuille avattiin blogi. Projekti eteni sujuvasti yhteistyössä ja sivuista tuli todella hyvät, olemme erittäin tyytyväisiä ja voimme ehdottomasti suositella Growlyn palveluita! Arvostettavaa palvelualttiutta ja joustoa osoitti myös se, että sivuston julkaisun jälkeen myös muissa pikkujutuissa oltiin vielä avuksi ja kysymyksiin vastattiin nopeasti. Kiitos Growly ja Santeri yhteistyöstä!
Luovaa asiantuntijuutta, nopea toteutus, selkeä prosessi. Suosittelen!
Nopea ja osaavaa toimintaa, voin suositella
Nopeaa ja mutkatonta yhteistyötä. Kerrankin onnistui verkkokauppamme uusiminen kivuttomasti. Suositukset!
nettisivujen uudistus sujui mainiosti 👍🏻 www.laatoitusromanov.fi
😊👍 www.urhopesu.fi Halusimme fressimmät sivut ja helpottaa tilausten tekemistä sivujemme kautta. Olen todella tyytyväinen, Growly teki selkeät sivut nopealla toimituksella ja toiveiden mukaan. Suosittelen, iso kiitos!
Saimme suosituksen Growlystä, kun etsimme uudistajaa verkkokaupallemme. Yhteistyö on sujunut hyvin ja kommunikaatio on helppoa. Oma ajankäyttö verkkokauppauudistuksen suhteen on ollut haastavaa, mutta Santeri ja Paavo ovat sopivasti potkineet vauhtia myös meidän tekemiseen. Viimeisiä viilauksia tehdään vielä sivustolle, mutta jo tässä vaiheessa olemme tyytyväisiä projektiin. Tästä matka jatkuu Growlyn kanssa SEOn ja markkinoinnin tiimoilta. Projektin kohde: Tallipihan Suklaapuodin verkkokauppa
Yhteistyö sujui loistavasti ja nopealla aikataululla. Olen kiitollinen onnistuneista uusista verkkosivuistamme, joista myös yhteistyökumppanimme ovat antaneet positiivista palautetta. Kiitos erinomaisesta palvelusta! Kirsi Wiik, Koutakoti
Päädyin Growlyn asiakkaaksi toisen yrityksen kanssa epäonnistuneen kotisivu-uudistuksen vuoksi vähän yllättäen. Santeri otti kanssani heti homman haltuun ja lopputulos on silmiä hivelevää jälkeä. Kommunikointi hoitui erittäin joustavasti, kysymyksiini vastattiin ja minun suuntaan oltiin aktiivisesti yhteydessä koko prosessin ajan. Palvelu oli ystävällistä ja asiantuntevaa. Sivusto on juuri sen näköinen kun sen halusinkin olevan. Growlyn väki kertoi tarkasti mitä sivuillani kannattaa olla ja miten ne sinne kannattaa asettaa. Sivusto valmistui etuajassa ja luvattu hinta piti loppuun saakka. Ei mitään korjattavaa tai negatiivista sanottavaa. 6/5. ps. Sivut tehtiin osoitteeseen www.samulisairiala.fi jos haluat vakoilla kuinka hienot niistä tuli!🤩
Aivan korvaamaton palvelu. Auttanut meitä paljon! Growly on hoitanut meidän verkkokaupan kuntoon, sekä saanut toiminnan hienosti kasvamaan. Todellakin 5 tähden toimisto! Suosittelen kaikille verkkokauppiaille.
Erittäin hyvää palvelua. Tekivät mitä lupasivat. Suosittelen!
Usean vuoden asiakkaana olleena, voin lämpimästi suositella muillekkin tämän yrityksen laadukkaita ja ammatillisia palveluita. Verkkosivujen rakennus oli sujuvaa ja juuri toiveiden mukaista, niistä tuli visuaalisesti kauniit sekä selkeät navigoida. Olen ollut eritoten tyytyväinen hyvään asiakaspalveluun/tukeen sekä siihen että sivut ja päivitykset toimii mutkattomasti⭐⭐⭐⭐⭐
Erinomaista ja asiantuntevaa palvelua. Yhteydenpito on sujuvaa ja saatiin juuri mitä tilattiin. Verkkosivut toimii jokaista yksityiskohtaa myöten ja sivuston nopeus riittää verkkokaupan pyörittämiseen erinomaisesti. Vaikea uskoa, että näiltä tyypeiltä saisi huonoa palvelua tai hitaasti toimivia verkkosivuja. Vahva suositus! T: vauvaari.fi -verkkokaupan väki!
Uudet nettisivumme toteutettiin nopeassa aikataulussa avaimet käteen periaatteella ja jälki on hyvää! Olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen: www.talousagentit.fi
Kotisivujen päivitys tapahtui ammattitaitoisesti ja sovitusti. Sivuista tuli nykyaikaiset ja massasta erottuvat meidän yritysten näköiset😊. Idearikkaat tekijät jotka kuuntelivat tilaajan toivetta. Lämpimästi suosittelen
Ammattitaitoista ja selkeetä edelläkäyntiä. Ymmärtävät asiakasta ja ottavat visiosta kopin heti, useassa tilanteessa paremmin mitä itse ajateltiin. Laaja tietämys kaikesta vastaan tulevasta, oli se sitten markkinointi, nettisivut, kuluttajien käyttäytyminen netissä tai vaikka maksutavat. Tietävät miten hoidetaan. Suosittelen!
Hyvä palvelu, sekä osaava henkilöstö. Kaikki on aina sujunut aikataulun mukaisesti! Kiitos Growlyn tiimi, olette rautaisia 💪🏼
Vahvaa osaamista! Erittäin asiakaslähtöinen ja palveluhenkinen asenne. Koko prosessi visiosta valmiiksi verkkokaupaksi onnistui yli odotusten muutamissa viikoissa laadusta tinkimättä. Vauvaari.fi verkkokaupan porukka kiittää!
Asiat hoidetaan rautaisella ammattitaidolla ja hyvällä huumorilla. Todella iso peukku myös siitä, että palvelua saa myös iltaisin! Hauska projekti takana ja todennäköisesti useampi vielä edessä. Vahva suositus Growlylle! 🤘
Nopea apu ja ystävällinen palvelu!
Erinomainen asiakaspalvelu ja nopea ammattimainen toiminta! 6/5
Nopeaa ja hyvää palvelua.
Growly on ollut suureksi avuksi asiantuntemuksellaan kehittäessämme liiketoimintaamme ja luodessamme toimivia ratkaisuja. Olemme saaneet apua todella joustavasti ja nopeasti. Lisäksi Growlyn väen kanssa on ollut erittäin mukava, rento ja hauska työskennellä. Suosittelen lämpimästi
Santeri Jsimagolta teki gentlemens.fi verkkosivut ja oli mukana rakentamassa brändi-ilmettä parturi Gentlemen’s Livingroomiin. Aivan mahtavaa kommunikaatioita, työajoissa joustamista ja ennen kaikkea hyvä työpanos ja heittäytyminen. Verkkosivujen kanssa otit minun pohja idean heti hienosti vastaan, mutta sitten annoin sinun ottaa ohjat ja lopputuloksesta tuli parempi, kun olisin voinut ikinä kuvitella.
Palvelu pelaa ja erittäin ripeetä toimintaa! Projekti myöskin jo valmis, mutta silti saanut nopeasti jeesiä, kun jokin askaruttanut. Suosittelen!
Kiitos valtavan paljon Digitoimisto Jsimago, todella upeista ja vakaalla ammattitaidolla tehdyistä kotisivuista🖤😍 Sivuista tuli toivotunlaiset ja asiakaspalvelu on yrityksessänne kerrassaan mahtavaa!! 🤩👌
Kuten muutkin jo kommentoineet, palvelu pelaa ja erittäin ripeetä toimintaa! Projekti myöskin jo valmis, mutta silti saanut nopeasti jeesiä, kun jokin askaruttanut. Suosittelen!
Erittäin joustavaa ja super avuliasta palvelua. Korkea laatutaso, ja pienetkin yksityiskohdat viilataan loppuun asti. Todellakin suosittelen! ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Erittäin ammattitaitoista palvelua ja lopputulos ylitti odotukseni. Tulen varmasti jatkamaan yhteistyötä heidän kanssaan tulevaisuudessa, kun se on vain ajankohtaista! :)
Erittäin nopeaa, sujuvaa, ammattitaitoista sekä ystävällistä palvelua kellonaikaan katsomatta.
Santeri hoitaa ammattitaidolla
Laadukasta ja modernia työtä sekä nopea palvelu! 😊🐾
Supernopeaa ja hyvää palvelua vuorokauden ajasta riippumatta sekä hintataso huomattavasti muita yrityksiä alhaisempaa laadusta tinkimättä. Muutoksia tehtiin siihen asti, että sivut miellyttivät täysin omaa silmää👍
Hyvää ja nopeaa reagointia yrittäjältä.Tilasin logon ja nettisaitin. Tuli hyvät!